Hoitolan pitäjä esittäytyy

Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 2001 tehden isännöintiä ja säätiöasioita. Koulutustaustani tulee rakennusalalta ja mm. yrittäjäopinnoista. Vuosien varrella muiden töiden ohessa kehittelin ajatusta työn, kodin ja vapaa-ajan mielekkäästä yhdistämisestä, kunnes tuli sopiva aika toteuttaa uudenlainen yrittäjyys kissojen ja muidenkin pieneläinten parissa. Aiemmissa työtehtävissäni on ollut ilo kohdata ihmisiä laidasta laitaan ja nyt onkin entistäkin antoisampaa keskittyä asiakkaisiin, joiden kanssa voi jakaa saman arvostuksen kohteen, eläinystävät ja niiden tärkeän merkityksen meille ihmisille.

Kissakoti Kattisen toiminta alkoi vuonna 2015 ensimmäisenä tamperelaisena kissoihin erikoistuneena hoitolana.

Toteutan toimintaa harkiten, ja aivan kuten jokaisen eläimen hoitoa, rauhallisesti, kiireettömästi ja yksilön ehdoilla. Puoliso Ari ja 14 v tytär Armi ovat mukana luomassa lemmikeille viihtyisän ja turvallisen hoitojakson. Meille hoitokissat tuovat paljon iloa ja jokaiseen uuteen yksilöön on aina yhtä mukavaa ja mielenkiintoista tutustua. Ennestään tutut eläinystävät on hienoa tavata seuraavillakin hoitojaksoilla. Meillä kaikkia kissoja ja pupuja kutsutaan niiden omalla nimellä.

Kasvoin pienestä pitäen arvostamaan eläimiä ja lumoutumaan niiden ainutlaatuisuudesta. Kotiini on aina kuulunut kissoja, lapsuudessa myös paljon kaneja ja marsukin. Tällä hetkellä perheessämme asuvat enkelikissamme Nau-Nau, Lola ja Olga sekä 2017 syntynyt abessinialais-balleriinamme Lilli, joka on tutustuttanut meitä oman rotunsa erityisiin piirteisiin. Kesällä 2019 perheemme täydentyi, kun abessiinialais-pikkupoika Thomas noudettiin meille. Lillin ja Thomaksen välille on syntynyt lämmin ja läheinen suhde. Aika näyttää saavatko he yhdessä jälkikasvua. Lilli on käynyt muutamassa kissanäyttelyssä ja saanut Champion-tittelin. Thomaskin käväisi näyttelyssä pentuluokassa ja ehkäpä jatkamme hänen aikuistuttuaan näyttelyissä piipahtelua. Thomas ja Lilli tykkäävät matkustaa autossa ja yöpyminen vieraissa paikoissa on heistä mukavaa vaihtelua.

Olen suorittanut Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Sey ry:n kuusipäiväisen  eläinsuojelukurssin ja kaksipäiväisen eläinsuojeluvalvojakurssin 2013 sekä Aluehallintoviraston yksipäiväisen eläinsuojeluvalvojakurssin 2014. Näissä vapaaehtoistehtävissä en kuitenkaan toimi.

Vapaa-ajan puitteissa toimin useiden vuosien ajan aktiivisesti mukana kehittämässä vapaaehtoisyhdistyksen toimintaa sekä satojen opettavaisten kissojen ensikotina ja hoitoringissä kissayhdistyksen toimitilalla sekä monenlaisissa muissa tilanteissa erilaisten, haastavienkin kissojen, niiden omistajien, eläinlääkäreiden ja alan opiskelijoiden parissa. Haluan omalta osaltani vaikuttaa siihen, että kissoista ja muista lemmikeistä pidettäisiin vastuullisesti hyvää huolta. Ensisijainen vastuu eläimen asianmukaisesta huolenpidosta on aina eläimen omistajalla, mutta joskus tarvitaan muidenkin ihmisten apuja ja tukea.

Tytär Armi

Kuvassa tytär Armi